Blogi

Vuoden 2018 Elias Lönnrot -kulttuuritunnustus marokkolaiselle kuvataiteilijalle Ben Allal Ayadille

Elias Lönnrot – seura palkitsi marokkolaisen kuvataiteilijan Ben Allal Ayadin Elias Lönnrot –kulttuuritunnustuksella Kalevalan päivänä Kajaanissa 28.2.2018. Valtakunnallinen tunnustuspalkinto myönnettiin hänen korkeatasoisesta työstään maalaustaiteen, grafiikan, litografian, kuvanveisto- ja keramiikkataiteen alueilla. Allal Ayadin erityisenä ansiona pidettiin lisäksi Oulun lähellä sijaitsevan Kankarin Taidehuvilan kehittämistä yhdeksi maamme kiinnostavimmista taidegallerioista, jolla on myös paljon kansainvälistä yhteistyötä. Taidehuvilassa järjestetään näyttelyiden lisäksi […]


Matkalla Marokossa

Saapuminen Marrakeshiin 25.11.2017 lento Helsinki – Marrakesh klo 11.30 Vastaanotto Vastassa meitä oli yhteyshenkilö joka oli Kankarin Taidehuvilan kesänäyttelyn suunnittelija Marokon päästä. Illan aikana keskustelimme tarkemmin ohjelmasta ja aikataulusta. Ensimmäinen tapaaminen 26.11.2017: Sovittu tapaaminen aitojen marokkolaisten perinnemattojen hankkijan toimitusjohtaja M. Said Bentaharin kanssa Marrakechissa. Hänellä kymmenien vuosien kokemus ja kaupallisia asiakkaita ympäri maailmaa mm Ruotsista. […]